Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kestovaipat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kestovaipat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. elokuuta 2012

Villisvillitys ja muita vaippoja

Taaperon äitinä sitä jo ajattelee, että missäköhän vaiheessa tapahtuu kuivaksioppiminen. Kangas ja lankahamsterina sitä ajattelee, että kääk, nyt jos koskaan on viimeinen hetki tehdä lopuista vaippamateriaaleista sitä, mihin ne alunalkaen on ajatellut laittaa.


Kesämökillä sekä automatkoilla syntyivät nämä kirjavat villikset. Vasemmanpuoleiset ovat hahtuvaa. Kirjavaa lankaa ei ollut riittävästi, joten alaosa tuli toisesta jämäkerästä. Ehkä tuohon rajapintaan huovuttuu vielä jotakin... Oikeanpuoleiset ovat Novitan Puroa, joka oli varsin mukava neuloa, mutta vielä ei ole kokemusta tästä langasta villahousuissa. Molemmat  villikset tein sukkapuikoilla pyöröneuleena omalla ohjeellani (ohje syntyi siinä matkan varrella), mallaillen kokoa sopiviin teollisiin villahousuihin. Sinisten housujen haarukseen tein muota lyhennetyillä kerroksilla, jolloin (kuten kuvastakin ehkä näkyy) haaraan tuli tavallaan haarakiila. Äh, en osaa selittää, mutta muotoilu on varsin onnistunut siis. Vastaavaa muotoilua en ole vaippahousuohjeissa ennen nähnyt. Ainoastaan olen törmännyt siihen, että vaipan takaosaan tehdään tilaa vaipalle niillä lyhennetyillä kerroksilla.

Ei kahta ilman kolmatta, jotka ovat vielä puikoilla ja niistä tulee kyllä aivan ihanat väritykseltään...

Villahousujen kanssa tietenkin käytetään sisävaippoja. Tälle toiselle lapselleni on KVY:n kaavalla tehdyt vaipat istuneet tosi kivassti, esikoisella aikanaan ne vaipat aina falskasi haarasta. Toinen mukava malli on ollut Swaddle, jonka kaavan joskus aikoinaan olen jostain saanut. Swaddleen ei enää mahdu niin paljon imuja kuin olisi tarvis, mutta sen sivunepillisyys on ollut tosi hyvä juttu. Näitä kahta suosikkikaavaa yhdistämällä tein sitten oman sivunepillisen vaipan kaavan. Kaavassa yhdistyy kaksi M-kokoista vaippaa, mutta sitten löysin Swaddlen L-koon kaavan ja huomasin, että eipä ole kaukana siitä kaavasta tämä omani. Mutta tällä mennään kun tämä on hyvä. Kuvassa alla on kaavalla tehdyt pul-taskuvaippa ja sisätasku. Miten tuo sisävaippa näyttää niin isolta? Taitaa olla ladattuna yötä varten.



Tällainen sisävaippa kiinteillä imuläpillä sitten syntyi hyväksi todetulla kaavalla. Päällä bambutrikoota, sisällä tenceljoustofroteeta, imuläpissä microkuitufroteeta tencelin ja bambutrikoon välissä. Takana täyttöaukko vaikka harsolle.





Näitä vaippoja tehdessäni muistin, että ihanaa, mulla on se sydän-pul. Siitä teen uuden taskun. Näin kangasta vaippakangaslaatikossa ja otin sen käsiini. Ja kädessäni oli vaippapalan riekale, jonka keskeltä oli leikattu vaippa. Ai niin. Taisin joskus tehdä sen, mutta missä se on? Onneksi löysin sen alimmaisena keskeneräisten ompelusten laatikosta. Laitoin nepit ja vaippa pääsi käyttöön vielä kun tämän koko sopii lyhyen vaihtovälin imujen kanssa. Tämä on kyllä ihan lemppari kuosi.