Bling bling ja hui kauhistus!

Oi, mikä onkaan ihanampaa kuin hangella kimaltelevat jäätimantit, samettisen tumma taivas tähtien tuikkiessa tai auringonvalon kimallus kilo veden pinnalla? Niin, pitää sitä kimallusta olla myös vaatteissa. Välillä vain aavistus ja välillä niin paljon kuin mahdollista.

Blogissa on ollut hiljaiseloa puolisen vuotta. Olen kyllä käsitöitä tehnyt ja aika moneen ompeluksista on tullut sitä tyttöjen mielestä niin ihanaa bling blingiä. Ostin kädentaitomessuilta kätevän aplikaattorin liimapohjaisten srassien kiinnittämiseen. Ihana laite! Ei silitysraudalla säätämistä! Strasseilla saa nyt helpommin kuvioita aikaan ja strassi tulee juuri siihen kohtaan kun haluaa (silitysraudalla suojakankaan kanssa kohdistus oli vähän niin ja näin). Sillä saa blingit halutessaan myös neuleisiin kiinni.

Viime syksyn vaativin, mutta myös eniten onnistumisen kokemusta ja iloa tuottavin ompelukseni oli rytmisen kilpavoimistelun puku 6-vuotiaalle tyttärelleni. Olin yhden puvun tehnyt jo aikaisemmin - en oikein tiennyt silloin lajin asettamia vaatimuksia puvulle. Ensimmäisestä puvusta oli kuitenkin paljon apua toisen puvun valmistamisessa, koska toisen puvun pohjana on ensimmäisen puvun kaava lehdestä Ottobre 1/2007.

Puvun ulkonäön suunnittelin voimistelijan kanssa yhdessä. Sitten seurasi lukuisia sukelluksia EK:n palalaareihin. Kaavojen piirtämiseen kuului lukuisia viivojen vetämisiä viivoittimen kanssa ja osien numerointia. Kaavaa tuli muutettua aika paljon. Helman kaavoitin kokonaan uudestaan (alkuperäisessä oli rypytetty ja lyhyempi helma), haaraosa lyheni useita senttejä. Miehusta kapeni, hihat pitenivät ja kapenivat. Pääntielle tuli pieni pystykaulus ja takakappaleelle halkio, johon tuli hakaskiinnitys.

Ompeluvaiheessa alkuun harsin kappaleita toisiinsa kiinni, mutta lopulta rohkenin yhdistää osia suoraan koneompeleella. Ompeleena käytin kapeaa siksakkia, koska koneeni jousto-ompeleet eivät onnistuneet lycralla. Siksakki on myös helpompi purkaa kuin jousto-omme. Neulana käytin superstretch-neulaa (organ).

Ompelun jälkeen alkoi strassien liimailu ja se olikin mukavaa puuhaa ja sekä puvun tekijä että käyttäjä olimme molemmat todella tyytyväisiä lopputulokseen ja heti aloin miettiä, millainen olisi seuraava puku. Niin innostavaa ja inspiroivaa oli kilpapuvun valmistus.

 Halloweenin aikaan isomman tyttöni koululla oli disco, jonne sai pukeutua teeman mukaisesti. Pikkuisen viime tinkaan valmistelu jäi, mutta tuloksena oli tällainen musta huppuviitta ja valmiiseen hameeseen lisätyt paljettikangasriekaleet. Kuvassa pikku Mustahilkka sutensa kanssa. Hui!

 Toisenlaisia käsitöitä ovat nämä noidansormet. Vai onko kyseessä huolimattomien saumuriompelijoiden sormet? En ollut ennen valmistanut mitään näin hauskaa leivonnaista. Taikina on perus murokeksitaikinaa, kyntenä manteli ja veri on punaista geeliväriä. Näitä tarjottiin Halloween-discon etkoilla, jotka tyttäreni halusi kavereilleen järjestää. Oli kyllä kammottavat kekkerit!

Pikkuisen pippuria tuo käsitöiden tekoon pippurisuola-värinen keskikokoinen snautserini Riffi. Neitokaisellla on ikää 11 kuukautta ja hän on erittäin kiinnostunut villasta. Myös kankaiden päällä makoilu on mieluisaa puuhaa. Tähä rusettitrikooseen Riffi ihastui jotenkin ylenmäärin ja ei olisi millään poistunut sen päältä ja myöhemmin kävi nappasemassa tilkkuja itselleen. Lupasin sille trikoosta tehdä jotain. No, idea odottaa vielä itseään. Koirani seuraa niin tarkasti mitä teen, että jos sillä olisi kädet, niin uskoisin sen osaavan jo neuloa, virkata, kehrätä, ommella ja täyttää täytekakun.

Sinnepäin mustikkamuffinsit ja peltileipää

Teki mieli leipoa. Leipää. Kaapista löytyi kuivahiivaa, myllyllä sai speltti- ja ohrajyviä jauhettua. Hieman vehnäjauhoja ja ripaukset suolaa ja sokeria sekä loraus öljyä. Taikinasta tuli monitoimikoneella aika tiukka pallo. Levittelin sen pellille ja jaoin sopiviksi ruuduiksi. Ei se juurikaan kohonnut... ei edes uunissa. Mutta hyvää oli niin. Eikä yhtään liian peltistä.

Esikoisen kanssa halusin myös leipoa. Ei kuppikakkuja vaan ihan muffinseja meillä leivotaan. Mustikkamuffinseja. Kolme munaa löytyi eikä yhden yhtäkään ohjetta, jossa ei olisi ollut munia neljä tai jotain muuta mitä meillä ei kaapissa ollut. Valion Kerma-ohjekirjasesta silmiini osui mustikka-vaniljamuffinsien ohje, johon menisi yksi muna. No tämä, voisin vielä leipoa jotain muutakin. Rahkaakin löytyy vaikkei samaa kuin ohjeessa. Pehmeää rasvatonta maitorahkaa ei suositella leivontaan. Jaahas. No sovelletaan. Eihän se nyt niin vaarallista ole. Eiku siihen tartteiskin vielä keltuaisen ja päälle tulee valkuaisesta marenki. Sovelletaan lisää, en jaksa alkaa erottelemaan keltuaista ja valkuaista. Ohops, tulipa tiukka taikina. Laitetaan maitoa. Ja jäiset mustikat. Uuniin.

Sitten odotellaan, muffinsit ovat pulleita ja ruskettuvat kauniisti. Mitähän se kello oli, kun laitoin ne uuniin? Ehkä ne ovat valmiita. Eivätpä ainakaan kärähdä. Oi, ne lässähti.

Pikkaisen sokerikuorrutusta päälle. Hyvää oli, ei kovin makeaa, hieman hapanta.

Ohje: 100g margariinia ja 1 dl sokeria vaahdotetaan. Lisätään muna vatkaten ja 250g pehmeää rasvatonta maitorahkaa. 3 dl vehnäjauhoja ja 2 tl leivinjauhetta sekoitetaan ja lisätään muun taikinaan joukkoon. Lopuksi lisätään noin 2dl jäisiä mustikoita ja reilu loraus maitoa. Uuniin sopivaksi ajaksi 200 asteeseen. Koristele sokerivesikuorrutteella.