maanantai 10. heinäkuuta 2017

Kuluneen vuoden varrelta

Yleisön pyynnöstä, kaivoin pikkuisen blogini naftaliinista. Käsityötarvikkeet eivät siellä tosin ole olleet, vaikka pariin vuoteen en ole tänne mitään päivittänyt. On tullut tehtyä isoja ja pieniä vaatteita. Puikot ovat kilisseet ja ompelukone on surissut, on purettu ja ratkottu, on tuskailtu ja iloittu. Käyttöön ovat kaikki menneet ja monta työtä on kesken. Tykkäänkin aikaa kestävistä jutuista. Silloin ei haittaa vaikka valmistuminen venyy. Ellei tule tehtyä kasvaville lapsille!
Tässä kai viimeisimmäksi valmistuneet vaatteet isommalle tytölleni. Turkoosi liehukeneule on tehty Mekkotehdas koulutytöille -kirjasta. Kangas ei riittänyt huppuun ja taskuihin, joten tästä tuli hyvin simppeli ja aivan ihana. Pidetty ja käytetty. Me molemmat tykkäämme. Lämmittää sopivasti, mutta mahtuu pieneen tilaan esim. käsilaukkuun tarvittaessa. Pitäisikin ommella itsellenikin samanlainen. Pantterikuvioinen playsuitti-hellehaalari on tytön toiveiden täyttymys. Hän rakastaa kissaeläimiä, ja ihastus oli suuri, kun näytin hänelle, mitä Eurokankaan palalaarista olin napannut mukaani. Itse en paljoa perusta näistä eläinkuoseista, mutta mitäpä äiti ei lapselleen tekisi! Ja ainahan on parasta, että vaate tulee todella käyttöön ja on mieluisista mieluisin! Haalarin kaava on muokattu samaisen Mekkotehtaan kaavasta, koska tyttö ei halunnut niin väljää yläosaa. Mustalla irtonaisella kuminauhalla saa muokattua vaatteen ilmettä. Tällä mennään varmaankin pari tulevaa kesää ja onneksi tänä vuonna kesä lopulta saapui. Pantterikangas on ihanaa viskoositrikoota, joka laskeutuu kauniisti. Siitä on vielä leikatut palat odottamassa nuoremman vastaavaa haalaria.


Sitten vähän talvisempi haalari, vaikka kyllä tätä alkukesän olisi voinut melkein pitää säiden puolesta! Syksyllä aloitin tikuttaa nuoremmalle toiveissa ollutta villahaalaria ja aina lopulta hiihtolomalla valmistui. Lanka on Novita woolia ja nallea. Ohje omasta päästä, 2 o 2 n - joustinta kokonaan ja lahkeissa ja hihoissa vielä kasvunvaraa. Tää on ihana karkki-haalari. Olen ylpeä osaamisestani ja viitseliäisyydestä. Ja kyllä tätä on pidettykin! Langat olin ostanut pelkästä ihastuksesta jostain alelaarista tietämättä, mitä niistä tulisi. Joskus on erittäin kannattavaa hamstrata!



Viime kesänä aloitin ompelemaan nuoremmalle ihanasta ohuesta puuvillasta mekkoa Mekkoni mun -kirjasta. Ei haittaa, vaikka valmistui vasta nyt keväällä, sillä edelleen mekko on melko väljä. Ohuen ohut puuvilla on palalaarilöytö, samoin vuorina oleva vaaleankeltainen puuvilla, joka on kuin harsoa. Vyötäröllä on irtonainen silkkinauha. Sovituskuva on autenttinen ilman minkäänlaista stailausta, minkä voi havaita legginsseistä ja sukista! Ohut laaja helma hulmuaa ihanasti!





 Lähipiiriin on syntynyt ihania pieniä vauvoja ja alkuvuodesta tein vauvalahjoiksi muutaman pienen bodyn. Nämä kankaat ovat olleet hilloutumassa melko pitkään enkä muista mistä ne olen hankkinut/saanut. Tähtijellonasta olen aiemmin tehnyt paidan eräälle pojalle syntymäpäivälahjaksi ja vielä riitti piskuiseen bodyyn. Mehiläistrikoosta olen omalle nuoremmalleni aikoinaan ommellut yöpuvun. Kaava on Ottobrestä muistaakseni vuodelta 2006, sillä samalla kaavalla olen ommellut jo isomman lapseni ensimmäiset bodyt.


Nuorimmainen tarvitsi voimistelunäytökseen jotain mustavalkoista. Ottobren Seesaw-luottokaavalla tavallinen raitakangas sai pienen jujun. Tähän paitaan on tarkoitus vielä silittää glitterkalvosta jotain kivaa. Legginssit ovat ihan ostetut. Joskus se on vaan järkevämpää, kun helpolla vielä löytyi, toisin kuin esitykseen sopiva yläosa.














Lopuksi pläjäys jo paljon aikaisemmin valmistuneita käsitöitä:


Pipoja Ottobren kaavalla tarpeeseen ja huvin vuoksi. Jemmasta löytyneet trikoot.

Puolihihainen trikoopaita joiltain kädentaitomessuilta ostetusta koiratrikoosta ja  jostain paljettilangasta pehmoinen hötöneule omasta päästä.






T-paidat kädentaitomessuilta löytyneistä kankaista. Yksi isommalle ja kaksi pienemmälle. Kaavat Ottobre-lehdistä.




Legginssejä omille lapsille ja serkkutytölle. Trikoot jemmasta ja Eurokankaasta
Pipo esikoiselle novitan nallesta ja paljettimohairista. Älä laita tupsuun paljettilankaa, nimim. paljetteja lattiat täynnä :) Hame pienemmälle pehmoisesta velourista.




Villasukat serkkupojalle jo viime jouluksi. Kädentaitomessuilta Tapion kaupan lankoja. Oli muuten mukavasti neuloutuvaa lankaa, mutta valitettavasti en muista enää merkkiä.




Merenturkoosi pitsineuletakki bambulangasta esikoiselle. Lanka on muistaakseni bommix bamboo Lankamaailmasta. Harmillisen halkeavaa lankaa, joten ei ollut niin mukavaa neulottavaa. Samalla ohjeella olen tehnyt tämän, joka siskolle mennessä aiheutti isommalle toiveen saada uusi samanlainen. Ohje on jostain vanhasta Suuresta käsityöstä, tälle langalle jouduin hieman soveltamaan, mutta on se kaunis <3
Pikkuisen pippurista on tullut elämäämme lisää pienen (ja koko ajan suuremmaksi kasvavan) koiranpennun myötä. Jemmoissa olleet, aikoinaan vaippaompeluksiin ostetut, fleeset päätyivät koiranpedin päällisiksi ja sattumalta jemmoissa oli myös piiiiitkä jostain kierrätetty vetoketjukin! Aika tavaran kaupitsee :)
Välillä tulee näperreltyä jotain tällaistakin. Lapsen kaverille synttärilahjaksi. Ei oo oikein mun juttu kuitenkaan tämä pussukoiden väsääminen... Ohje omasta päästä.



Ihanat villasukat itselle ohuesta ja ihanasti neuloutuvasta Alice-villalangasta, jonka ostin kerran kädentaitomessuilta. Kärjestä aloitettu ja tiimalasikantapää. Ohje omasta päästä.



Pienemmän legginssit, toiset trikoota ja toiset joustocollegea, jossa harjattu vuori. Molemmat Eurokankaan pakalta bongattuja. Farkkucollegesta piti tulla itselle jotain, mutta aina ne tuppaa muuntua lasten vaatteiksi...



Ottobren Relaxed-mekko itselle valmistui jo viime syksynä. Aivan ihana töissä ja kotona. Rento, pehmoinen ja mukava. Kankaat ostettu aikoinaan Tampereen kädentaitomessuilta Poppanavakalta ja ovat kyllä ihanaa matskua! Oli aika asettelu kaavoilla, koska kankaita olin käyttänyt jo aiemmin paitaompeluksiin lapsille. Takakappale on tummansininen.
Onhan tässä kaikenlaista, ja paljon on siis kesken ja paljon on mennyt kuvaamatta käyttöön. Ja tiedättekös! Innostuin aivan kovasti käsitöistä näitä kuvi laittaessa ja taidankin tästä jatkaa pantterihaalarin ompelulla :) Jos käyt lukaisemassa blogiani, olisi kommentit kivoja! Ainakin yritän nyt aktivoitua täsäs bloggaamisessa :)

torstai 2. heinäkuuta 2015

Villasukka päivässä pitää selkäkivun siedettävänä

Kesäloma on nyt ontuen lähtenyt käyntiin - kirjaimellisesti. Esikoisen kesäkuumetta serurasi liukkaan lattian horjahdus (taisin nousta lattialta kaavoja piirtämästä), josta aiheutui ikävä, vuodelepoon pakottava, selkäkipu muutamaa päivää myöhemmin.

Onneksi olin ottanut mökille mukaan iloisenkirjavaa villalankaa ja tikuttelin selinmakuulla tällaiset sukat. Toisen tein yhden päivän aikana, mistä olen todella ylpeä. Olen niitä ihmisiä, joilla toinen sukka saattaa jäädä aikeeksi (olen koettanut kahta sukkaa kerralla pyöröpuikolla, mutta sukkapuikot ovat mun juttu). Tässäkin oli vaarana, mutta sitten päätin, että nyt puikot, lanka ja aloituksen oiva apuri virkuukoukku kauniiseen kätöseen ja hommiin. Ja sitä hommaa jatkoin, kunnes sukka oli valmis.


Sukat neuloin kärjestä alkaen, mistä tavasta tykkään kyllä paljon. Silmukoiden luomisessa on tärkeää, että aloituksesta tulee riittävän napakka ettei sukkien kärjet ala heti irvistellä. Virkkuukoukulla on puikkoa helpompi neuloa tiukoissa kohdin ilman että puikot vääntyy mutkalle...

Kantapää on tehty lyhennetyin kerroksin ja iloinen olen että lopultakin tämä alkaa sujua niin että reikäisyys on aika vähäistä. Käsialan tulee olla tosi tiukkaa tässäkin kohdin, mutta kannattaa. Oma käsialani on normaalisti melko löysä, jonka vuoksi käytän puolta tai joskus numeroa suositusta pienempiä puikkoja. Tässä langassa puikkosuositus on 3-4. Minä neuloin puikoilla kokoa 2,5.




Lankana Schachenmayr Regia, 6-fädig color, joten lanka raidoittui kivasti itsekseen. Ihanat iloiset raidat ja väriterapiaa. Ohje omasta päästä. Tykkään!

Toivon että aurinko paistaisi tähän risukasaan joskus vaikkapa arpaonnen muodossa. Enpä osannut tuosta kuvasta tehdä linkkiä, mutta klikkaamalla tekstiä pitäisi päästä Mutturallan blogiin, jossa voi osallistua arvontaan. Mutturalla arpoo





Ps. Narulla kuivuu ihania kankaita ja uusin Ottobre oli odottamassa kun saavuin mökiltä kotiin. :)

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Helteitä odotellessa


Kesäloma alkoi, mutta esikoisen saatua jonkun kesäkuumeen jäimme kotioloihin. Ja kas, mikäpä sen parempaa kotonaoleiluohjelmaa kuin ompelu. Esikoinen sai toivomansa shortsiasun, jonka tein Ottobren 3/11 ohjeella Color Splash.


Aloittaessani katsoin kaavat, mutta en lukenut tarvikeluetteloa. Jos olisn lukenut, niin en ehkä olisi ryhtynyt hommaan. Kuminauharypytysten, kaarokkeen ja napinläpien lisäksi asuun tuli poimulankaa ja taakse piilovetoketju (jota en kyllä ihan oikein osannut ommella). Toisaalta olen iloinen, että tein tämän vaatteen. Se on tytölle tosi mieluisa ja suloinen asu. Itse astuin mukavuusalueeni ulkopuolelle, mikä oli kannattavaa. Mielessä häivähti jo ajatus jonkin suuritöisen ompeluun. Niitä olen joskus ennen lapsia tehnyt. Ehkä nyt lasten ollessa isompia jaksaisi jälleen paneutua kunnolla harrastuksen pariin.

Kangas on aikoja sitten ostettu Eurokankaan palalaarista ja samasta on tehty myös paita itselleni ja toppi esikoiselle. Koska kangasta jäi yli niin alkuillasta ompelin nuoremmalle vastaavan leikkiasun Ottobre 3/14 Fairy Dance -kaavalla. Kaavassa oli kokoja vain 98 kokoon asti. Tyttöni on kokoa 104, joten lisäsin yhden koon verran pituutta. Kaavan leveyteen en tehnyt muutoksia, koska lapseni on kapeaa mallia. Tämä vaate oli nopea surautus edelliseen verrattuna, koska saumojen ompelun lisäksi tarvittiin vain kumilankarypytystä.


Illan aikana aurinkoinen ja lämmin päivä muuttui jälleen vesisateeksi. Kunnollisen valaistuksen puutteessa keksin hieman leikkiä tietokoneeni kuvaohjelman muokkausmahdollisuuksilla.



Ps. Ihanaa kangasta jäi vieläkin yli. Siitä voisi tulla vaikka huivi tai lapselle hamonen...

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Sadepäivän ilo

Ulkona saataa, ei mikään mökkikeli, joten ompelukone lauloi tytöille tällaiset olkapussukat Liisa ihmemaassa kankaasta Mekkotehtaan ohjeella. Kangas on löytö Eurokankaan palojen joukosta, vuorin kangas on Marimekkoa kirpputorilta, vetoketjut Karnaluksista ja pitsiset olkanauhat Kierrätyskeskuksesta.



Olen oiken tyytyväinen lopputulokseen ja uusille omistajillekin kelpasi! Suloista kangasta jäi vielä ylikin. Mitähän siitä keksisi tehdä?

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Paitaa ja pussukkaa

Kaksi toppia neljävuotiaalle Ottobren kaavalla Peppi (06/13). Hellurei, kun oli laajat kädentiet, joten pistin mutkia suoraksi ja näin on parempi. Raitakangas muistaakseni Selian ylläripaketista tullut, tähtien alkuperää en muista.


Toiset kaksi toppia on 8-vuotiaalle Movimento-kaavalla Ottobrestä 3/13. Tässäkin kaavassa oli kädenteillä liikaa laajuutta, tosin lapseni ovat hyvin kapoisaa mallia. Selian kankaat ovat edellisistä ompeluksista jääneitä. Ihanat


Vadelmainen paita on paljon käyttämälläni Ottobren 3/12 Hoops-kaavalla tehty.  Viljamin puodin ihanan trikoon löysin kerran kirpparilta. Löytö suoraan sanoen!


Tämä Mekkotehtaan kaavalla tehty olkapussukka lähti syntymäpäivälahjaksi 8-vuotiaalle tyttöni luokkakaverille. Päälikangas on kirpparilöytö ja sisäpuoli vanhaa limenvihreää lakanaa. Olkahihnaksi yhdistin kahta eriväristä samettinauhaa siksakompeleella tikaten. Vetoketju on Karnaluksin tuliainen. Olen todella tyytyväinen tähän lahjaan. Sisään sujahti muutama pikkutavara. Lahjan saajakin oli iloinen! Kiva antaa jotain uniikkia, jotain mitä kaupasta ei saa.


perjantai 1. toukokuuta 2015

Kaksi kesämekkoa

Ompelijan onni on kaksi tyttöä, joille ommella mekkoja. Isompi ei tosin enää mekkoja juurikaan halua pitää, mutta pienempi ei muita käyttäisikään. Ihanaa kun tulee kesä ja saa helmat hulmuten viilettää pihalla. Siksi onkin hyvä että mekkoja löytyy joka tilanteeseen, sisälle ja ulos, arkeen ja juhlaan.

Ensimmäisenä valmistui tämä Alina pienin muokkauksin. Karnaluksista ostamani vinokantin kääntäjä sekä pyöröleikkuri tykötarpeineen innostivat tuon kanttinauhan käyttöön. Kanttinauhan tein vanhan lakanan reunasta ja mekkokangas on jo jokunen vuosi sitten löytynyt Eurokankaan paloista. Vanha lakana on samaa kirkkaan vihreää kuin mitä kukkasten keskustassa!



Mekon omistajan toiveen mukaisesti olkainnauhat solmittiin niskan taakse rusetille. Helmasta tein ohjetta pidemmän, mikä ihastutti pientä tyttöä todella paljon. Olipa nopea ja helppo mekko ommella! Mekon koko on 98/104 ja tyttöni kutakuinkin metrin mittainen. Oikein sopiva tuli ja me molemmat tykkäämme niin.

Pinkki Orelma-mekko valkoisin palloin on myös Eurokankaan palakankaasta tehty ja pääntien ruudullinen kanttinauha on myös vanhaa lakanaa. Pääntiellä on halkio takakappaleella ja siinä nappilenkki ja kukkanappi Suomalaisesta kirjakaupasta. Sovituskuvaa ei nyt valitettavasti ole, koska pieni prinsessa nukahti sohvalle juuri kun sain mekon valmiiksi.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Villavaatetta

Kuumaa kesää on ennustettu, mutta näin vapun alla säät suosivat lämpöistä pukeutumista. Tällä hetkellä sataa ja sataa... luntakin luvattu pohjoisemmaksi. Siispä villavaatteiden valmistuminen on mitä parhainta!
Pienempi tyttöni sai villahousut Novita Floricasta, jonka ostin jo joskus ennen vuosituhannen vaihdetta ja josta on yrittänyt tulla jos vaikka mitä. Näidenkin housujen valmistuminen otti aikansa. Aloitin niiden tekemisen jo neljä vuotta sitten esikoiselleni, mutta kesken jäivät ja valmistuivat vasta nyt. Onneksi on tuo toinenkin käyttäjä. Kuvassa lahkeet näyttävät eri mittaisilta, mutta ihan yhtä pitkät ovat. Ohje on alkujaan jostain Suuresta käsityöstä, mutta matkalla muuttunut omaksi. Lahkeessa on pitsiä ja nirkkoreuna. Kyllä kelpaa olla vaikka mökillä kevään viileillä mekko päällä ja villikset jalassa. Isompi tyttöni sai villasukat Teeteen Sallasta, joka on ihana ihana lanka, nämä sentään olin aloittanut tämän vuoden puolella!

Viime viikonloppuna kävin Tallinnassa hyvän ystäväni kanssa. Samanhenkisinä ihmisinä oli meillä eräs tärkeä kohde, nimittäin Karnaluks.  Siellä vältin lankojen houkutukset, mutta sataman viimeisestä kaupasta mukaan tarttui nämä kerät, jotka ovat villasukiksi alkaneet muotoutua. Oikeanpuoleisen aloituksen tulen todennäköisesti purkamaan ja vaihtamaan astetta ohkaisemmat puikot. Ei haittaa. Tällaisten lankojen neulominen on oikeaa väriterapiaa ja voin vain kuvitella, että sitten syksyn harmailla näistä sukista saa lisäenergiaa päiväänsä.



Matkaneuleeksi otin helpon huivityön, jonka lankana on Hjerte garnin baby trunte, pehmeää ihanaa extrafine merinovillalankaa. Ja niin ihanat värit (jotka todellisuudessa ovat näitä kuvan värejä lämpimämmät)! Näitä tehdessä ei edes kaipaa lämmintä kesää.

Mutta lämpimään kesäänkin on hyvä varautua, joten ompelusaralla on ohjelmassa mekkoja, shortseja ja teepaitoja tytöille ja toivottavasti myös itsellenikin. Mekkojen ompelussa auttaa uudet pikkuapulaiseni, jotka Karnaluksista kotiutuivat: pyöröleikkuri, alusta ja viivain. Lisäksi ostin kanttianuhan kääntäjän - siis sellaisen jonka avulla sitä nauhaa silitän. Tykkään! Seuraavassa postauksessa on luvassa siis kanttinauhailua :)