Hepat syntyivät vanhoista täysvillaisista villasukista, jotka mummini oli neulonut yli kymmenen vuotta sitten silloiselle poikaystävälleni, nykyiselle miehelleni. Villaiset saapassukat olivat jo käytössä huopuneet, jotenkin en ollut vain osannut niitä heittää pois. Siispä heitin ne pyykkikoneeseen huopumaan lisää. Hevosten sisälle tuli täytettä vanhasta sisustustyynystä ja varrekseen hepat saivat katkaistun harjanvarren, kiitos kälylleni harjanvarren toimittamisesta. Silmät ja suu ovat nahkaa, jota sain äitini kätköistä. Ovat kuulemma jonkun entisen laukkutehtaan leikkuujätettä. Korvat syntyivät vanhasta kaulahuivista, jonka anoppini oli joskus antanut vaippaompeluksia varten. Vaippaompeluun se ei koskaan ollut karheutensa vuoksi päätynyt, mutta säästin tietenkin täysvillaisen huivin, jos siitä keksisi joskus jotain askarrella. Harjatupsu heppojen päälaella on sukkalankaa, jonka joskus sain kaupanpääliseksi, mutta jota en karheutensa vuoksi ole halunnut neuloa. Näin nämä iloiset hepat valmistuivat tarpeettomasta tavarasta ja minusta tuntuu, että hepoilla on niin paljon sielua, persoonallisuutta ja elettyä elämää kuin kaupan keppihevosilla.
Tyttöni saivat nämä siis joulupukilta. Isompi tuumasi, että näyttävät itsetehdyiltä. Molemmat tytöistä ottivat heti hevoset omikseen ja ne saivat nimet. Isompi tytöistä nimesi ruskeasilmäisen keppihevosensa Bellaksi ja pienmpi tyttö nimesi sinisilmäisen hevosen ytimekkäästi nimellä Heppa. Keppihevosten ohessa saapui myös ratsastuskypärät, jotka tein Mekkotehtaan oivallisella kaavalla. Tytöt ovat kirmanneet hevosten kanssa ympäri pientä kotiamme. Tytöt tykkäävät ja niin minäkin! Näiden valmistaminen oli mukavaa puuhaa, mutta yön pikku tunteina muiden joulukiireiden keskellä mietin, jotta mahdankohan saada niitä valmiiksi ja mahtaakohan tytöt edes tykätä lahjastaan.Valmista tuli ja toistaiseksi hepoilla on leikitty joka päivä.
2 kommenttia:
Aivan ihanat hepat! Loistavaa kierrätystä ja ihana tarina - mitään ei todellakaan kannata heittää pois.
Tosi hienot!
Lähetä kommentti