tiistai 5. elokuuta 2014

Synttärilahjoja ja muita kesäkäsitöitä

Ihana sukulaistyttö täytti vuoden ja hänelle toivottiin vilpoisaa shortsiasua hellepäivien konttailuun. Kaava löytyi kesä-Ottobrestä 2011. Ihastelin sitä mallia silloin kun lehti ilmestyi, mutta omalle vauvalleni en jaksanut sitä helteessä imetysten lomassa ommella. Leikkipuku syntyi sukkelaan. Taskut jätin pois ja lisäsin terenauhan kaarokkeiden ja lahjeosien välille. Ihana kukkakangas on omien kangaskätköjen aarteita - pari vuotta sitten tein omilleni kankaasta mekot. Alkujaan kangas löytyi Eurokankaasta. Sieltä tekee joskus ihania palalaatikkolöytöjä!

Helleasun täydentää ihanasti värikkäät helmet, jotka 3-vuotias serkkutyttö taiteili omasta aloitteestaan. Ne olivatkin pienen päivänsankarin mieleen. Kyllä lapsi tuntee toisen lapsen toiveet!

Luulen, että näillä säillä tämä vilpoisasta puuvillasta tehty asu on ihan parhaimmasta päästä.

Toinen syntymäpäivälahja lähtee 5-vuotiaalle Orvokki-tyttöselle. En enää muista mistä napsautin tämän orvokkijerseyn ja silloin suunnittelin tekeväni siitä jotain itselleni tai omille tytöille, mutta synttärilahjaa miettiessäni päähäni muistui tämä trikoo. Hameen tein uusimman Ottobren kaavalla Flare Hem. Miten helppo malli tehdä ja pyörähtää hauskasti! Tästä tuli heti yksi minun suosikkikaava. Paita, johon aplikoin yhden orvokin, on EK:sta ostettua jerseytä. Irtirevittävää tukikangasta en löytänyt kotoa, mutta jostain käteeni eksyi riisipaperia (kestovaippailusta ylijäänyttä) ja se toimi mainiosti muutaman kerran taiteltuna. Kaavana kestosuosikkini Hoops
 Orvokin lempväri on pinkki, joten sitä sitten lahjaankin. Mielestäni aika raikas yhdistelmä.

Samalla Flare Hem -kaavalla syntyi hamoset tytöilleni. Kangas aiemmista ompeluista ylijäänyttä napakkaa jerseytä
Isompi tyttö sai Selialta ostetusta salmiakkiruudullisesta jerseystä legginsit.  Kaava on Ropina, 6/2012 Ottobrestä. Tilaamaani jerseytä ei ollut puodissa jäljellä enää tarvittavaa määrää, mutta samalla kertaa tilatussa ylläripaketissa oli sopivaa raitajerseytä, jolla jatkoin lahkeita. Tilalle sain hieman enemmän toista tilaamaani jerseytä. Siitä syntynee syysvaatteita... Tähtipaita on vanhempaa tuotantoa.


Nuorempi tyttöseni sai hänkin ylläripussin lintujerseystä Ropina-legginsit. Sama ongelma, kankaan vähyys, koitui ihaniksi pinkeiksi lahkeiksi nappiriveillä. Napit ovat kierrätettyjä.


Jostainpa syystä tämä kuva ei suostunut kääntymään oikeinpäin, mutta eikös olekin ihanat napit! Yllätyksekseni huomasin, että hyvällä kasvunvaralla tekemäni leggarit olivatkin juuri sopivat. Varmaan edessä siirtyminen suurempiin kokoihin muutenkin. Tiedossa siis lisää ompelukoneen suloista surinaa.

1 kommentti:

Marie kirjoitti...

Ihania kankaita ja ompeluksia! Mulla on ompelukone käynyt kovin laiskasti, vaikka toisin ajattelin...

Lähetä kommentti